Henry Olavi “Remu” Aaltonen tunnetaan tietysti parhaiten Hurriganesista, joka oli ensimmäisiä kansainvälistä menestystä saavuttaneita suomalaisia rock-yhtyeitä. Kappaleet Get On, Roadrunner ja I Will Stay ovatkin ikuisesti soittolistalla siellä missä vähintään kaksi rockin ystävää kokontuu. Hurriganesin painoarvon alla unohtuu monesti, että Remu on vaikuttanut 1960-luvulta asti myös Creaturesissa, Kalevalassa sekä sooloartistina.
Remun tämänhetkinen kokoonpano kulkee nimellä Remu & Hurriganes. Yhtye julkaisi viime vuonna kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen täysin uutta Ganes-materiaalia sisältävän Electric Play -albumin, joka otettiin musiikkimediassa ilahtuneesti vastaan.
Ensi vuonna 70 vuotta täyttävä Remu Aaltonen on ilmoittanut jättävänsä keikkailun tämän syyskiertueen jälkeen, joten nyt vaasalaisyleisöllä on viimeinen mahdollisuus kuulla Hurriganes-klassikot mestarin itsensä esittämänä. Keikkapaikat jäävät kaipaamaan tuttua hahmoa rumpusetin takana, mutta toivottavasti Remu ihastuttaa meitä muilla julkisilla esiintymisillään vielä vuosikausia.
Remun erikoisvieraana jäähyväiskiertueella kulkee toinen pitkän linjan rocklegenda, mm. Sleepy Sleepersistä ja Leningrad Cowboysista tuttu Mato Valtonen.
Info
Rewell Nights: Remu & Hurriganes feat. Mato Valtonen
Lauantai 4.11.2017 klo 22-
Rewell Center, Ylätori, Vaasa
Liput: S-etukortilla 22 €, peruslippu 26 €
Ikäraja 18 vuotta