Aikataulu

21:30 Ovet
n. 22:30 Elias Gould
n. 23:30 JVG

Helsinkiläisten Jare Brandin ja Ville Gallen muodostama JVG on tällä hetkellä Suomen suosituin yhtye monellakin mittarilla perusteltuna. Duolla on plakkarissaan lukuisia kuunteluennätyksiä striimauspalveluissa, yhdeksän Emma-palkintoa sekä useampi loppuunmyyty areenakeikka. Päättyneenä kesänä he olivat yksi kotimaisten festareiden suurimmista vetonauloista.

Jare ja Ville aloittivat musiikinteon vuonna 2009. Ensimmäisten kappaleiden teemat olivat lähellä parikymppisen rentoa arkea: urheilua, pleikkaria ja hauskanpitoa. Läpimurtonsa kaksikko teki keväällä 2011 julkaistulla “Häissä”-singlellä, joka soi taukoamatta Leijonien ja HIFK:n kultajuhlissa ja valittiin Suomen viralliseksi kesähitiksi.

Parissa vuodessa yhtye löi läpi suomirap-piireissä, mutta ykköspaikan saavuttaminen alakulttuurissa ei riittänyt kunnianhimoiselle kaksikolle. Niinpä taustajoukkoihin haalittiin Teemu Brunilan ja Jukka Immosen kaltaisia säveltäjävelhoja ja vierailijoiksi ykkösketjun pop-tähtiä kuten Anna Abreu, Reino Nordin ja Evelina. Tulokset ovat vakuuttaneet viimeisetkin epäilijät: kappaleista kuten “Hehkuu”, “Tarkenee” ja “Ikuinen vappu” on tullut koko Suomen rakastamia hittejä.

Ahkerana keikkailijana tunnettu JVG kiersi kesällä maan suurimpia festareita Provinssista Ruisrockiin kesäkuussa julkaistun “Rata/Raitti”-albuminsa merkeissä. Kaksikon kuudennen albumin kappaleet ovat vielä tuoreita, kun mittava kiertue jatkuu syksyllä klubeille. Vaasan Rewell Centeriin bändi saapuu perjantaina 1. marraskuuta.

JVG:tä lämppää muun muassa ”Huvilakatu”-hittisinglestä ja ”Revolveri”-featista tunnettu laulaja-lauluntekijä Elias Gould.

Liput

Tapahtuma on loppuunmyyty!

Info

Rewell Nights: JVG, Elias Gould
Perjantai 1.11.2019 klo 21:30
Rewell Center, Ylätori, 65100 Vaasa